sunnuntai, 17. maaliskuu 2013

Fiiliksiä

IMG_0196_5-normal.jpg

Tämä viikko meni jotenkin laiskasti. Kyllähän sitä tuli kolmena päivänä salilla käytyä mutta ei ollut sitä intensiteettiä mitä useimmiten. Mistäköhän sitä 100 lasissa treenifiilistä saisi kaivettua, toivottavasti kevätaurinko tuo sen tullessaan.

Ensiviikko on mielessä rakentunut mallille 3x sali ja 2x aerobinen. Katsotaan sitten miltä todellisuus näyttää.

Ostin ensimmäisen kerran kreatiinia, ajattelin lisätä sitä palkkariin teelusikallisen. Saa nähdä onko muuta kuin placebovaikutus.

perjantai, 8. maaliskuu 2013

Pumping pumping

Tuli vedettyä aamulla taas rankanpuoleiset treenit. Omaksi selkälihasten lämmittelysuosikiksi on kasvanut pullover narulla niin että ensin vedetään vasemmallepuolelle, sitten oikealle ja lopuksi keskelle. Näitä kun tekee riittävän määrän niin kyllä tuntuu.

 

Prässi tuntui vähän kummalta polvessa jätinkin painot niin että mentiin 200kg:llä  4x10.  Eiköhän tällä pärjää taas viikonlopun yli. Toivottavasti maanantaina pääsee taas kyykkäämään. Entisestä inhokista on tullut lemppari.

Ravintopuoli on edelleen ihan rappiolla. Milläköhän sen saisi kuosiin, joku voisi antaa hyviä vinkkejä.

keskiviikko, 6. maaliskuu 2013

Ihmisiä - pelottavaa !

Kävin kuin kävinkin eilen siellä salilla. Muistin kyllä miksi välttelen iltapäiviä kun ensin oli parkkipaikka täynnä ja sitten pukuhuoneeseen ei meinannut mahtua.  Oli spinning ryhmää ja kahvakuulailijoita. Huh. 

Tästä syystä myös normaali lämmittely jäi väliin kun crosstrainerit ja soutulaitteet olivat varattuja. Menin sitten lämmittelemään painoilla kuten olen joskus aikaisemminkin tehnyt. Tuo suoraan rautaan tarraaminen tuo hieman saman fiiliksen kuin panisi paljaalla. Jotenkin jää epävarma olo että onko tämä ihan turvallista vaikka hyvältä tuntuukin.

Hyvin meni treenit kuitenkin. Koko keho läpi ja jalat hieman kevyemmin sillä tänään pitää olla juoksukunnossa.

 

 

tiistai, 5. maaliskuu 2013

Apuaaah

Tämä viikko on alkanut sattuneista syistä huonosti.  Ei mitään liikuntaa on ollut kantavana teemana. Lisäksi jonkin verran iltasyömistä mikä on paha paha ja paha.

Tai no parin kilometrin kävelyt töihin mutta se on semmoista löntystelyä ettei sitä lasketa. Yritän kovin ehtiä tänään päivällä salilla käymään mutta ei tuo kovin hyvältä näytä.

Missä mun aika on ?

 

perjantai, 1. maaliskuu 2013

Perjantai

Eiliset toiminnallisuustreenit painoivat pahemman kerran aamulla nilkoissa kun suuntasin salille. Vedin aika kevyesti treenit päästä varpaisiin meinigillä ja panostin sauna-palautukseen.

Ravintopuolella viikko on mennyt mukavasti. Iltamässäys ainoana isona miinuksena. Milläköhän siitä pääsisi eroon? 

Hiilarimäärät ovat pysyneet kohtuullisina, paria repeämistä lukuunottamatta mutta proteiinia pitäisi syödä enemmän. Liian usein mennään alle 100g päivätasolla.

Viikonlopun voi ottaa keveämmin. Tälle viikolle tuli kuitenkin kolme salikäyntiä ja kahtena päivänä melko rankat aerobiset.  Ehkä jotain hyötyliikuntaa voi harrastaa mutta muuten mennään leppoisissa merkeissä.